En ole ollut paikalla pitkiin aikoihin! Jotenkin on ollut vetämätön olo ja haluan vähän aikaa keskittyä seurustelu/muihin ihmissuhteisiin. Jätän laihduttamiseni nyt vähäksi aikaa jäihin ja jos tunne voimistuu kontrollin puutteen jälkeen kovastikin, tulen tänne jatkamaan sitä mitä olen ennenkin tehnyt.
Otsikko kertoo kaiken, eli olen kipeä. Poskiontelontulehdus, nielurisojen turpoaminen, nuha ja yskä iskivät samaan aikaan. : / Kuumetta ei vielä ole mutta en uskalla hihkua siitä vielä.
Kouluun on mentävä vasta keskiviikkona ja siihen saakka yritän lukea kokeisiin koska koeviikko alkaa ensiviikon maanantaina. :F
Eli tuskin bloggailenkaan ennen sitä. Voimia teille kaikille, itse menen nyt laittamaan vaatetta päälle -->
Kuten eilen kerroinkin, menimme Jukkiksen ja Janskun, Jukkiksen veljen, kanssa Jukkiksen siskolle viettämään iltaa. Aluksi tunnelma oli omalta osaltani hirveän jännittynyt. Vaikka olenkin nähnyt Sannan muutaman kerran aikasemmin.. nojoo. Kuka tahansa olisi jännittänyt siinä vaiheessa. Tunnelma rauhoittui aika nopeasti kun yli vuoden ikäinen Hugo poika alkoi ottaa minuun kontaktia. : ) Ihana pikkumies. Täynnä virtaa ja yllättävän nokkela. Jossain vaiheessa Jukkis lähti viemään Janskua takaisin kaupunkiin ja jäin Sannan ja Jartsan kanssa heille kolmistaan feat. Hugo. Juttelimme aika paljon kaikeasta ja lopulta oli vuoroni kertoa omasta elämästäni. Jukkis oli aikasemmin kertonut Sannalle että mulla ei mene ihan putkeen.. Se oli oikeastaan aika rauhoittavaa, kun ei tarvinnut selittää kaikkea juurta jaksaen. Sain puhuttua kaikesta mitä mieleen tuli, eikä mun tarvinnut ensimmäistä kertaa elämässäni hävetä sitä mitä mun elämässä on menossa tälläkin hetkellä. Sain puhuttua tilanteesta kotona, suhteestani Jukkikseen ja masennuksen aiheuttamista tuskista. Se oli helpottavaa, koska Sanna on käynyt saman läpi minun ikäisenä. Sen äiti ei ollut äiti koskaan. Sanna joutui kestämään kaikki äitinsä traumat ja muut läpi, nähdä vanhempien riidat kauan ennen kun Jukkis ja Jansku siitä ymmärsivät mitään. Se on jopa yrittänyt itsemurhaa, niinkuin minäkin. Monesti, aivan niinkuin minäkin. Oli jotenkin rauhoittavaa kun tiesi että olen tavannut jonkun joka ymmärtää tilannettani täysin. Oli joku joka sanoi ettei mun tarvitsisi kärsiä tätä kaikkea yksin, joku joka sanoi että mä en ansaitse tätä kaikkea. Se että Sanna sanoi ettei mulla ole tietä ulos, osui kohdalleen. Sannalla oli vastassa äiti, mutta pakotienä kaikesta oli oma isä. Minulla ei ole pakotietä. Olen loukussa, ollut liian kauan. Sanna painotti sitä että on hienoa että olen oma itseni. Tulen heille rohkeasti näytille maastohousuissa ja mustassa topissa, housut täynnä ketjuja ja niittivyö lanteilla enkä kauniissa kesämekossa hiukset letitettyinä kaunis keijukaismeikki naamassa... Olin vain oma itseni omassa kurjuudessani enkä yrittänyt edes peitellä arpiani jotka rumentavat käsivarsiani. Se oli heille osoitus siitä että mä olen aito. En yritä esittää kukkaistyttöä, jokaisen sukulaisen unelma morsian ehdokasta joka kikattaa päättömästi kaikelle mikä liikkuu. Olin vain minä, kaikessa karuudessani.. Mun teki mieli itkeä. Se oli ehkä kauneinta mitä mulle oli koskaan sanottu. Minä _kelpaan. Olen _tarpeeksi hyvä tällaisena kun nyt olen. Tärkeintä on se mitä on sisällä ja mitä heijastaa ulospäin. Mikään meikki tai mekko ei pysty peittämään rumaa sisintä, valheellista täydellisyyden tavoittelua.. Tiedän että tämä on kamalaa paskan jauhamista, mutta eilinen oli ehkä tärkein ilta lyhyessä elämässäni. Opin ettei minun ole pakko luovuttaa, vaan voin jatkaa ja pystyn siihen. Mulla on ihmisiä tukemassa mua niin kauan kuin haluan. Se on minulle kaikkein tärkeintä mitä voin koskaan saada. Mä haluan jatkaa elämää. Mä haluan voittaa pelkoni ja ylittää itseni.
Mä en halua olla luovuttaja
Sanna soitti mulle ehkä kauneimman kappaleen koko maailmassa. Se on mulle aikasemmista kuuntelukerroista tuttu, mutta ymmärsin vasta eilen miten kaunis sanoma kappaleella on. Toivon että edes osa teistä kuuntelisi sen läpi ja ajattelisi omaa elämäänsä, koska niissä on aina jotain hyvää vaikka sitä ei heti tajuaisikaan.
Ja vihdoinkin sain tämän blogin ulkoasun muutettua. En pystynyt elämään tuon keltaisen kanssa joten palasin taas mustaan.
Ja syömiset on menny sinäällään ihan ok. Otetaan kuitenkin huomioon se että seurustelu lihottaa. Varsinkin jos seurustelukumppani pitää roskaruoasta ja omistaa niin vilkkaan aineenvaihdunnan ettei roskaruoan suurkulutusta voi ulkonäöstä päätellä.
Kaikista parasta tässä on se että Jukkis tukee mun napakoruvillitystä. ( Joo en voinu ottaa sitä sillon kauan sitten ku rahatilanne vammas. ) Keskustelu ei edes lähtenyt mun suusta liikkeelle.
Jukkis: " Miks sulla ei oo napakorua? Kun sä vaikutat sellaselta et sul ois semmonen.." Mä: " No mä aijon ottaa sen heti kun tuun Egyptistä." Jukkis: " Ihan oikeesti? Ei sun sitä tarvi mun takia ottaa.." Mä: " Eiku mä oon miettiny sen ottamista jo kauan." Jukkis:" .. No hyvä."
Eli eipähän tarvi siitäkään enää keskustella. Hyvä vaan.
Mulla on jotenkin tosi tylsä fiilis. Tekis mieli lähteä jonnekin tekemään jotain kivaa. Mut ei.. Ku ei ole paljoa ketään kenelle soittaisi. Mun pitää hankkia kavereita.
Mutta joo päivän kalorisaldo on about 400 tällä hetkellä. Ja saa luvan pysyä siinä loppupäivän.
Ainiin, Jukkis näki tämän blogin osoitteen kun se kävi meillä tossa eilen. Toivon ettei se lue tätä.. Tai jos lukee niin.. no.. jaa... ööh.
No kuulen siitä varmasti myöhemmin. Mut joo. Nyt tekemään jotain kehittävää -->
Otsikko on siis tämän päivän kalorisaldo. Jouduin äsken syömään spagettia.. Siitä noin suuri luku.
Eilinen päivä ei sujunut suunnitelmieni mukaan. Illalla riitelin iskän kanssa josta seurasi tietenkin henkisesti tosi huono olo. Ja koska syön hallitsemattomasti suruuni.. Arvaatte mitä kävi. Se suututtaa. Se on inhottavaa ja mä haluan siitä eroon. Kaiken huipuksi mun pitäisi hankkia ihan oman hyvinvointini takia e-pillerit. Ne lihottaa.. Tosin, mielummin kärsin painostani kun tulen raskaaksi, taas. En halua enää ikinä epätoivottua raskautta.
Jotain hyvääkin on silti tapahtunut. Uskalsin mennä juttelemaan Jukkikselle koulussa vaikka se istuikin keskellä ruokalaa kaveriporukassa. Ajattelin että mun pitää vaan pakottaa itseni siihen mukaan, koska en voi olettaa että herra jaksaisi aina tunkea minun kaveriporukkaani. Olen ylpeä itsestäni että uskalsin ottaa tuon askeleen, koska se ei ollut loppujenlopuksi lainkaan hankalaa. Sain kaikenhuipuksi puheestani arvosanaksi ysin! Jes!
Mutta joo. Ei mulla tämän enempää. Lähden kohta lenkille ja sen jälkeen takaisin koneelle. : )
Anteeksi etten jaksanut kommentoida tänään kaikille. Blogit olen lukenut mutta kommentit laitan sitten illalla. : )
Noniin, tämä päivä on mennyt yllättävän hyvin. : )
Heräsin onnekseni vasta yhden maissa kun ketään muuta ei ollut kotona. Ah, sitä rauhaa tulen vielä kaipaamaan. Tein koko päivän ruotsin YO-vihkoa. Se on itseasiassa aika hankalaa, joka voi johtua siitä että joudun turvautumaan sanakirjaan joka toisen sanan kohdalla. -.-- huoh
Syömiset on mennyt hyvin, jotain 430kcal oon nauttinu ja kohta iltapalaa. : ) Pyöräilin äsken sen 15km eli kulutin 500kcal.
Voittaja fiilis!!
Olen saanut lisää lukijoita. : ) Kiitos kovasti! <3
